Kukat saavat minut hymyilemään ja keskittymään hetken kauneuteen.

Matkani kukkien maailmaan.

Olen työskennellyt kukkien parissa jo 20 vuotta. On ihmeellistä ja ihanaa, että unelma-ala löytyi jo parikymppisenä ja tällä tiellä olen edelleen! Koulutukseltani olen floristi, puutarhuri ja ammatillinen opettaja. Matkan varrelle on mahtunut useita vuosia kukkakaupoissa sekä ammatillisen koulutuksen opetustehtävissä puutarha-alalla. Mielelläni hyödynnän tätä kukka-alan osaamistani ja innostun helposti uusista luovista projekteista!

Kukkiva potager-puutarha.

Jos en sunnittele tai sido kukkia, minut löytää melko varmasti puutarhasta. Koen, että puutarha hoitaa minua vähintään yhtä paljon kuin minä sitä.

Olen innokas pihasuunnittelija ja oman puutarhani lisäksi toteutan suunnitelmia myös tilaustyönä. Parasta on nähdä suunnitelmien siirtyvän työpöydältä pihalle. Suunnittelussani korostuvat ekologiset, luonnon kannalta kestävät ja samalla esteettiset ratkaisut.

Loppukesä on onnellista aikaa. Keväällä aloitettu työ palkitaan ja saan sitoa kimppuja itse kasvatetuista leikkokukista. Kukat kasvavat sulassa sovussa vihannesten ja yrttien kanssa potager-puutarhassani. Kukkasidontatyöni valmistuvat talomme alakerran entisessä leipomossa. Tästä johtuen kutsun työtilaani kukkaleipomoksi!

Luonto + jooga = hyvinvointia

Metsä on minulle kuin toinen koti ja arvostan suuresti luonnon monimuotoisuutta. Luonnossa lataudun ja olen läsnä.

Olen harrastanut joogaa jossain muodossa koko aikuisikäni. Se on tärkeä osa elämääni ja hyvinvointiani. Tällä polulla olen kouluttautunut myös kundaliinijoogaopettajaksi sekä luontojoogaohjaajaksi. Tarjoan mielleläni sinullekin hyvinvointikokemuksia lempeän joogan muodossa niin sisällä kuin ulkona. Ohjaamani joogatunnit sopivat jokaiselle, eikä aikaisempaa kokemusta tarvita

KYSY LISÄÄ OHJAUKSISTANI!

Arvot jotka ohjaavat työtäni joka päivä.

Luonto: Autan rakentamaan sillan sinun ja luonnon välille.

Ilo: Luon sydämestä käsin kauneutta ja iloa elämäsi hetkiin.

Luovuus: Luon kukkivia muistoja, jotka säilyvät aina mukanasi.

KATSO KUKKAPALVELUT